Karlovy Vary – Tšekin tunnetuin kylpyläkaupunki
Käy upeaakin upeammassa Karlovy Varyssa, joka ylittää kaikki odotuksesi. On vaikeaa olla tuntematta oloaan arvokkaaksi, kun astelee koristeellisten pylväskäytävien reunustamaa hiljaista kävelykatua pitkin ja siemailee lämmintä, parantavaa terveyslähdevettä kauniista posliinikupista samalla paikalla, missä aikoinaan kävelivät myös Pietari Suuri, Bach, Goethe ja Beethoven.

Sekä tšekkiläisten että ulkomaalaisten keskuudessa suosittu Karlovy Vary on yksi Euroopan kuuluisimmista ja kauneimmista kylpyläkaupungeista. Kaupungin perusti keisari Kaarle IV. 1300-luvulla, jolloin löydettiin alueen terveydelliset termaali- ja mineraalilähteet. Vasta myöhemmin selvisi, että terveyslähteitä täällä on enemmän kuin missään muualla maailmalla yhdessä paikassa. Viidentoista lähteen vettä voi nykyään maistaa suoraan kaupungin kauniissa keskustassa olevista lähteistä, jotka sijaitsevat mm. vaikuttavissa Mlýnská- ja Tržní -kolonnadeissa eli pylväskäytävissä. Koko kaupungissa voi ihailla loistokasta 1700- ja 1800-lukujen arkkitehtuuria. Vuonna 2021 Karlovy Vary lisättiin yhdessä muiden ns. kylpyläkolmion kaupunkien Mariánské Lázněn ja Františkovy Lázněn kanssa UNESCO:n maailmanperintöluetteloon.

Mineraalikylpyjä, kylpylähoitoja ja täydellistä rentoutumista upeassa ympäristössä

Karlovy Varysta löytyy kymmenittäin ihania kylpylöitä ja wellness- ja kylpylähotelleja, jotka tarjoavat sekä perinteisiä terveydellisiä kylpylähoitoja että laajan valikoiman wellness-ohjelmia. Kokeile esimerkiksi upeassa historiallisessa rakennuksessa sijaitsevaa julkista Elisabetin kylpylää (Alžbětiny lázně), jonka perinne ulottuu 110 vuoden taakse ja jossa voit rentouttaa kehoasi ja mieltäsi jopa 60 eri hoidolla ja myös saunassa ja uima-altaassa. Julkinen on myös Linnan kylpylä eli Zámecké lázně, joka sijaitsee aivan kaupungin historiallisen kylpyläkeskustan ytimessä kuuluisien Vřídelní- ja Tržní-pylväskäytävien vieressä. Paikka tarjoaa sekä terveydellisiä että hyvinvointiohjelmia keskellä kaunista ja rauhallista ympäristöä.

Jos haluat yhdistää perinteiset kylpylähoidot muihin huipputason palveluihin, suosittelemme esimerkiksi legendaarista viiden tähden hotellia Grand Hotel Pupp, joka ei ole kuuluisa ainoastaan täydellisistä mineraalikylvyistään, vaan myös pitkästä perinteestään, upeasta arkkitehtuuristaan ja siitä, että täällä kuvattiin Bond-elokuvaa Casino Royale. Yhtä kuuluisa ja yhtä vaikuttava on Hotel Imperial, jossa koet ylellisyyttä ja 1900-luvun alun loistokasta tunnelmaa yhdistettynä moderneimpiin hoitomenetelmiin. Modernia majoitusta taas edistää kylpyläkeskus Spa Resort Sanssouci, yksi Karlovy Varyn suurimmista kylpylähotelleista.

Iloa myös vatsalle ja silmille

Tunnetko maailmankuulun Becherovkan? Tällä Karlovy Varyssa valmistetulla yrttiliköörillä on pitkät perinteet. Se tuli ensimmäisen kerran myyntiin vuonna 1807, ja ajan myötä siitä on tullut uskomattoman suosittu. Becherovka saa omalaatuisen makunsa Karlovy Varyn lähdevedestä, korkealaatuisesta viinasta, sokerista ja noin 32 yrtin ja mausteen sekoituksesta. Vieraile keskustassa sijaitsevassa Jan Becherin museossa ja maista alkuperäistä Becherovkaa.

Jos olet taiteen ja käsitöiden ystävä, yhdistä Karlovy Varyn matkasi myös vierailuun kuuluisassa Moserin lasitehtaassa. Lasintekijät, -hiojat ja -kaivertajat ovat luoneet täällä lasitaidetta jo yli 150 vuoden ajan. Koe omakohtaisesti lasinpuhaltamon tunnelman ja seuraa, kuinka lasinpuhaltajat muokkaavat sulatetuista lasimöykyistä ainutlaatuisen kauniita tuotteita: www.moser.com/en/  

Kylpylät, lasitaide, likööri… mikä puuttuu? Elokuvamaailmaan perehtyneet tuntevat varmasti Karlovy Varyn kansainvälisen filmifestivaalin, joka kuuluu maailman arvostetuimpiin ja maineikkaimpiin. Joka kesä pääset omin silmin näkemään maailman kuuluisimpia elokuvatähtiä ja elokuvantekijöitä.

Retkivinkit ja aktiiviloma

Jos käyt Karlovy Varyssa, kannattaa ehdottomasti vierailla myös muissa UNESCO:n kylpyläkolmion kaupungeissa eli Františkovy Lázněssa ja Mariánské Lázněssa. Karlovy Varya ympäröi sitä paitsi tusinoittain hienoja kävely- ja polkupyöräreittejä, joita pitkin pääsee ihastelemaan alueen kaunista mäkistä maisemaa ja läheisiä linnoja ja kyliä. Yksi suosituimmista reiteistä yhdistää Karlovy Varyn viehättävään Loketin pikkukaupunkiin, jossa voit ihailla upeaa keskiaikaista linnaa. Täälläkin aikoinaan kuvattiin James Bond -elokuvaa!

Alue tarjoaa myös loistavia golfmahdollisuuksia – kokeile esimerkiksi Golf Resort Karlovy Vary -golfklubia tai Mariánské Lázněn Royal Golf Clubia. Emmekä saa unohtaa oluen ystäviä – vieraile hieman kauempana sijaitsevassa Žatecin kaupungissa, jonka ympärillä kasvatetaan maailman laadukkaimpaa humalaa, ja maista tuoretta olutta kaupungin omasta panimosta!

Osoite

Tourist Information Centre
Císařské lázně
Mariánskolázeňská 2
360 01 Karlovy Vary